Maallisen rälssin rinnalla oli myös nk. hengellinen rälssi. Siihen kuului koko papisto ja luostarilaitos. Sen edustajat olivat vapaita kuninkaalle maksettavasta verosta. Kirkko olikin merkittävä maanomistaja ja sen jäsenet tulivat pääasiassa yhteiskunnan vauraimmasta kerrostumista.
Kirkolla oli oikeus omaan veronkeruuseensa eli nk. kymmenyksiin. Sen omaisuus kuitenkin kasvoi etupäässä lahjoitusten kautta. Rikkaat saattoivat kuoleman lähestyessä lahjoittaa kokonaisia maatiloja kirkolle kuolemansa jälkeen laulettavia sielunmessuja varten. Maatiloja saatettiin antaa myös ylläpidon lähteiksi luostareille, jotka ottivat jäsenikseen rälssisukuihin kuuluvia miehiä.
Ilmaista ei ollut myöskään pappiskoulutus katedraalikoulussa. Lahjakas ja vauraan suvun hyvin varoitettu nuorukainen saattoi päästä peräti Pariisin yliopistoon saakka opiskelemaan teologiaa. Siellä hän liittyi “Pohjoisten maiden osakuntaan” johon kuuluivat Skandinavian maiden lisäksi myös mm. Englanti. Nuoren ylimyksen kalliit kirkolliset opinnot olivat suvulle kannattava sijoitus, sillä korkeimmin oppineilla oli suuremmat mahdollisuudet kirkon korkeimpiin virkoihin ja kirkolla oli paljon maallistakin valtaa.
Eritoten Itämaassa oli piispa alueen korkein poliittinen johtaja. Piispalla oli oma linnansa mahtava Kuusisto ja siellä huovinsa varusväkenään. Siinä missä linnojen voudit hallitsivat vain omaa linnalääniään, johti Turun tuomiokapituli koko Itämaan poliittista toimintaa ja itse piispa ajoittain myös sotilaallista organisaatiota.
