Ja mukaan mahtuu vielä muitakin, vaikka virallinen ilmoittautumisaika onkin jo päättynyt!

Hopi hopi!

Ilmoittautumisaikaa on vain elokuun lopulle asti!

Pikkumodauksia on vielä tulossa.

KÄYTTÄKÄÄ sivun oikean laidan AIHE- ja SANAHAKUA, niin löydätte etsimänne helpoimmin.

Kirkolla oli oikeus omaan veronkeruuseensa eli nk. kymmenyksiin. Sen omaisuus kuitenkin kasvoi etupäässä lahjoitusten kautta. Rikkaat saattoivat kuoleman lähestyessä lahjoittaa kokonaisia maatiloja kirkolle kuolemansa jälkeen laulettavia sielunmessuja varten. Maatiloja saatettiin antaa myös ylläpidon lähteiksi luostareille, jotka ottivat jäsenikseen rälssisukuihin kuuluvia miehiä.

Ilmaista ei ollut myöskään pappiskoulutus katedraalikoulussa. Lahjakas ja vauraan suvun hyvin varoitettu nuorukainen saattoi päästä peräti Pariisin yliopistoon saakka opiskelemaan teologiaa. Siellä hän liittyi “Pohjoisten maiden osakuntaan” johon kuuluivat Skandinavian maiden lisäksi myös mm. Englanti. Nuoren ylimyksen kalliit kirkolliset opinnot olivat suvulle kannattava sijoitus, sillä korkeimmin oppineilla oli suuremmat mahdollisuudet kirkon korkeimpiin virkoihin ja kirkolla oli paljon maallistakin valtaa.

Eritoten Itämaassa oli piispa alueen korkein poliittinen johtaja. Piispalla oli oma linnansa mahtava Kuusisto ja siellä huovinsa varusväkenään. Siinä missä linnojen voudit hallitsivat vain omaa linnalääniään, johti Turun tuomiokapituli koko Itämaan poliittista toimintaa ja itse piispa ajoittain myös sotilaallista organisaatiota.

Vauraus yksin ei taannut rälssiin pääsyä. Vaikka kaupungin porvari olisi ollut kuinka rikas ja kyvykäs hankkimaan itselleen mitä tahansa aseita ja ratsuja, ei rälssiin suvaittu muita kuin talonpoikia. Porvari ei muuttunut talonpojaksi vaikka olisi omistanut useitakin maatiloja tai peräti kartanoita. Muissa Euroopan maissa kaupungin porvarinoikeuksilla sai kauppaoikeuden ja varsinkin vesiteitse käyty kauppa oli tiukasti kaupunkien porvareille rajattu oikeus. Ruotsin valtakunnassa kuitenkin talonpojilla oli ikiaikainen kauppapurjehdusoikeus. Kun vielä todetaan, että Ruotsissa ja etenkin täällä Itämaassa suurin osa viljellystä maaomaisuudesta kuului vapaille talonpojille voidaankin todeta, että täkäläinen kulttuuri oli hyvin talonpoikaiskeskeistä.

Rälssimiehet omistivat usein sukukartanonsa lisäksi lukuisia muitakin maatiloja. Niitä kertyi rikkaimpien sukujen omistukseen monin tavoin. Esimerkiksi, kun köyhempi talonpoika ei kyennyt maksamaan verojaan, hän saattoi myydä maansa ja talonsa rälssimiehelle ja tulla tämän lampuodiksi, eli vuokraviljelijäksi. Siten köyhtynyt talonpoika saattoi yhä elää isiensä mailla ja talossa, tarvitsematta lähteä mieron tielle. Kuninkaat yrittivät rajoittaa tätä ilmiötä, koska näin veronalaisia tiloja liukui verovapaiksi rälssin alle.

Harvalukuisten rälssimiesten keskuudesta valittiin kaikki merkittävät virkamiehet, kuten tuomarit, laamannit ja suurten kuninkaan linnojen voudit. He hallitsivat kartanoitaan ja lampuotitilojaan kuten yksinvaltiaat. Yleiseen moraaliin kuului, että rälssimiehen tuli osoittaa ankaruutta laiskuutta ja tottelemattomuutta kohtaan. Rälssimiehen päivät kuluivat hänen arvolleen sopivissa tehtävissä, kuten palvelusväen työn valvonnassa, metsästyksessä ja erilaisissa aseharjoituksissa. Jo lapsuudestaan heitä koulutettiin vallankäyttöön ja sotilaan taitoihin.

Rälssimiesten pojat lähetettiin sukulaisten luo palvelemaan ja panteiksi – ikäänkuin suvun sisäisen yhtenäisyyden symboleiksi – jo lapsena. Vanhimmasta pojasta odotettiin isänsä maiden ja aseman perijää sekä työn jatkajaa. Toinen poika lähetettiin useimmiten katedraalikouluun oppimaan luku- ja kirjoitustaitoa mahdollista papinuraa varten. Nuoremmat veljet saivat samanlaisen koulutuksen kuin vanhin veli. Koska maaomaisuutta ei saanut hajottaa liian monen perillisen kesken saivat nämä nuoremmat veljet usein perintönä vain ratsumiehen aseet ja taidon käyttää niitä. Mikäli vanhin veli sattui kuolemaan ennen omien poikiensa aikuistumista tuli nuorempien veljien astua suvun johtoasemaan. Todennäköisimmin he kuitenkin päätyivät huoveiksi toisten rälssimiesten vartiostoihin, kuninkaanlinnojen varusväkiin tai palkkasotureiksi jonnekin ulkomaille, missä haukkasivat multaa sukulaistensa unohtamina.

Rälssimiesten tyttäret naitettiin sukujen välisten liittojen vahvistamiseksi usein jo hyvin nuorella iällä. Vaikka avioliitosta oli saatettu sopia asianomaisten ollessa vasta lapsia, ei näitä silti useinkaan saatettu yhteen ennen kuin he olivat täysi-ikäisiä ja avioliiton sinetöi vasta yhdessä vietetty hääyö. Mikäli neito jäi kuitenkin paitsi naimakauppaa hänen kohtalokseen saattoi koitua jääminen palvelukseen niiden sukulaisten luo mihin hänet oli jo lapsena lähetetty. Naimattomuus saattoi johtua esimerkiksi siitä, ettei tytön isän mielestä kyllin hyvää kosijaa oltu saatu. Köyhtyneet rälssimiehet saattoivat antaa tyttäriään jopa yhteiskunnalliseen kiipeämiseen pyrkiville porvareille. Mikä mahtoikaan olla silloin neidon hinta?

Kuninkaanlinnoissa linnan voudin puoliso asui rouvainkamarissa yhdessä rälssisukuihin kuuluvien palvelusneitojen kanssa. Heidän päivänsä kului useimmiten arvolle sopivien töiden, kuten kalliimpien kankaiden kirjonnan parissa. Toisaalta rälssimiehen vaimolla eli kartanon emännällä oli verrattain paljon valtaa. Hän näet piti käytännössä yllä kartanon taloutta ja hallitsi sen aittojen sisältöä. Vanhan Pohjoismaisen tavan mukaan miehen poissaollessa oli tämän vaimo hänen omaisuutensa hallitsija.

sotaleiri @ hotmail.com

Aseita ei jätetä vartijatta lojumaan mihinkään. Soturi kantaa yllään koko ajan ainakin yhtä henkilökohtaista asettaan. Muut aseensa joita, hän ei voi kuljettaa mukanaan ja pitää vyöllään tai käsissään hän luovuttaa ainoastaan asevaraston vartijalle.

Ainoastaan asevaraston vartijat tai aseiden omistajat saavat antaa aseita yleisön käsiin.

Puukot. Puukko on kunkin henkilökohtainen työ- ja syömäkalu. Sitä pidetään niin puhtaana, että sillä voi syödä. Puukot ovat ainoastaan omistajansa vyöllä tai kädessä, eivät missään muualla.

Tikarit. Tikarit ovat ainoastaan omistajansa vyöllä tai kädessä, eivät missään muualla.

Miekat. Miekka on paitsi eniten taitoa vaativa ase, myös risti ja siksi pyhä. Siihen ei nojailla. Sitä ei työnnetä maahan pystyyn, eikä lasketa maahan lojumaan. Siihen suhtaudutaan kunnioituksella. Tylppääkin miekkaa kohdellaan kuin se olisi partaveitsen terävä (sen kärkeä ei siis nojata esimerkiksi kenkään).

Keihäät, tapparat, sotavasarat, pertuskat ja hilparit. Pitkävartisia aseita ei aseteta nojalleen mihinkään etäämmälle kuin käsivarren mitan päähän käyttäjästään. Niitä ei lasketa nojalleen mihinkään mistä ne saattavat kaatua. Niitä ei lasketa maahan pitkäkseen, ellei kärki ole käyttäjän ulottuvilla.

Jouset, jalkajouset ja käsipyssyt. Näillä aseilla ei koskaan osoiteta ketään henkilöä. Niitä ei lasketa mihinkään käyttäjänsä ulottumattomiin. Jousia ei jätetä jänteelle, mikäli ne eivät ole käytössä. Nuolia ei levitellä lojumaan pitkin.

Sotakoneet. Näitä käsittelevät ainoastaan niiden miehistöön erikseen nimitetyt henkilöt.

Leirissä on ympärivuorokautinen vartiointi. Vartiopalvelusta joutuvat suorittamaan kaikki aseelliset miehet. Vartio suoritetaan vuorokaudenajasta riippumatta erikseen määritellyllä vartiopaikalla, josta ei poistuta ennen kuin uusi vartiomies tulee vapauttamaan. Miehitettyjä vartiopisteitä on kellon ympäri kaksi. Museon ollessa avoinna yleisölle lisätään asevarastolle vartijat. Vartiovuorolistat ovat esillä sosiaalitilassa, ja jokainen on itse velvollinen huolehtimaan omien vuorojensa selvittämisestä ja toteutumisesta “ajanmukaisten kurinpitotoimenpiteiden” uhalla.

Hygieniasyistä vain keittiöhenkilökunnalla on lupa koskea elintarvikkeisiin, joita ei ole laitettu tarjolle ateriaa varten. Samoin keittiön työvälineisiin, astioihin, säilytyspakkauksiin jne. kajoaminen on muilta kuin keittiöhenkilökunnalta ankarasti kielletty. Keittiökäytössä oleville pöydille, penkeille ja työtasoille ei myöskään saa laskea mitään tavaraa! Keittiön tulisija ei myöskään ole tarkoitettu oleskeluun, leirissä on toinen tulisija sitä varten.

Aseita käsittelevät vain niiden omistajat tai siihen erikseen valtuutetut henkilöt. Irrallisia aseita ei saa olla, vaan kaikki aseet ovat joka hetki joko omistajansa käytössä tai ”asevarastossa”. Tästä tarkemmin osiossa ”Aseiden käsittely”.

Avotulta käsittelevät vain sitä varten erikseen sovitut henkilöt.

Tapahtumassa noudatetaan etukäteen sovittuja taisteluturvallisuussääntöjä.

Reaktiokykyä alentavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena taisteluharjoituksiin osallistuminen on kielletty. Tällaisten lääkkeiden käytöstä on ilmoitettava järjestäjälle.

Mikäli jonkun havaitaan rikkoneen tapahtuman turvallisuussääntöjä, ja siten on aiheuttanut muiden terveydelle vaaran, on seurauksena henkilön välitön tapahtuma-alueelta poistaminen ja porttikielto tapahtumaan tulevina vuosina.

Koska yhteisöelämässä jokaisen on kannettava oma kortensa kekoon, suorittavat osallistujat päiväsaikaan elävöityshahmonsa mukaisia työtehtäviä, aivan kuten normaalissakin elämässä. Päivällä siis keittiöväki laittaa ruokaa, sotilaat suorittavat vartiopalvelusta ja harjoittelevat jne. Illalla, kun ollaan vapaalla, aika kuluu ajanmukaisessa puhdetyössä tai huvittelussa. “Työpäivän” pituus riippuu hahmon toimenkuvasta.

Sotaväelle kootaan ennakkoon vartiovuorolista, johon saa esittää toiveita.

YÖPYMINEN

Majoittuminen leirissä tapahtuu teltoissa. Teltat ja makuupaikat jaetaan järjestäjän toimesta elävöityshahmon aseman, ei teltan omistajuuden mukaan. Leirissä ei ole ”omia” telttoja, vaan kaikki teltat ovat oletusarvoisesti sotajoukon päällikön omaisuutta. Jokainen osallistuja tuo itse paikalle omat ajanmukaiset yöpymisvarusteensa.

Päiväsaikaan omat tavarat säilytetään nyytissä teltan seinustalla. Mitään tavaraa, mikä ei ole juuri käytössä, ei levitellä esille. Lisäksi leiriin tuotavien henkilökohtaisten varusteiden määrä ei saa ylittää henkilön omaa kantokapasiteettia. Poikkeuksena tähän ovat tietenkin ylimysten matkatavarat, jotka saavat jopa olla esillä, sekä muu nimeomaan esille tarkoitettu, esim. kauppatavara.

RUOKAILU

Jokaisella on oltava oma puukko tai pieni ruokailuveitsi. Lisäksi on jokaisen tuotava mukanaan ruokailua varten kulho tai lautanen (syvästä on helpompi syödä), lusikka sekä juoma-astia. Materiaali määräytyy hahmosi varallisuuden mukaan, mutta perusvälineet ovat puu- tai savikulho ja puulusikka. Juoma-astian on hyvä olla helposti mukana kannettava. Astioissa ei saa olla nykyaikaista koristelua tai lasitusta ulkopinnalla. Nykyaikaisiin tunnettuihin astiasarjoihin kuuluvia kulhoja ei hyväksytä juuri tunnistettavuutensa vuoksi.

Leirikeittiö ottaa huomioon kaikki etukäteen ilmoitetut ruoka-aineallergiat ja muut terveydelliset rajoitteet. Nirsoiludieettejä ei huomioida. Ainoana poikkeuksena edelliseen sallitaan sellainen erityisruokavalio, jota keittiö ei jostain syystä pysty toteuttamaan. Tällaisesta järjestelystä tulee erikseen neuvotella järjestäjän kanssa etukäteen.

Kenttäkeittiö ruokkii ja juottaa koko väen koko tapahtuman ajan pientä maksua vastaan (osallistumismaksu). Ateriointi tapahtuu yhteisruokailuna omista astioista. Ruokatarjonta on ajanmukaista leirimuonaa, joka on sekä hyvää että täyttävää. Mikäli rajoituksensa on järjestäjälle ilmoittanut etukäteen, ei ”omaa” ruokaa tarvitse erikseen pyytää.

Ruokailijat on jaettu kolmeen ryhmään tarjoilujärjestyksessä: ylimykset, sotaväki ja palkolliset. Ylimyksille on pöytääntarjoilu. Sotaväki noutaa ruoan jonottamalla ulkoilmakeittiöstä. Palvelusväki syö keittiötulen ääressä. Elävöityshahmon sosiaalinen asema vaikuttaa myös henkilökohtaiseen ruokalistaan. Esim. ylimyksille on tarjolla vahvempaa olutta, vaaleampaa leipää ja enemmän lihaa ja voita. Keittiöhenkilökunta annostelee ruoan kunkin astian koon mukaan. Santsikierroksia saa niin kauan kuin ruokaa riittää.

Keittiöstä on turha kerjätä ylimääräisiä herkkuja, ellei satu olemaan harvinaisen taitava “vikittelijä”, joten kannattaa syödä silloin kun ruokaa on tarjolla.

Omia eväitä ei tarvitse tuoda. Mikäli kuitenkin välttämättä haluaa jotain aterioiden välillä nakertaa, on huomioitava seuraavat seikat: ruoan on oltava sekä ajanmukaista että ajanmukaisesti pakattua, omille eväille ei ole varattu säilytyspaikkaa  joten ne sisältyvät jokaisen osallistujan omien varusteiden maksimikapasiteettiin, ja ruoan on oltava sellaisenaan nautittavaa “matkamuonaa” joka ei vaadi valmistusta esim. tulella.

Huolehdithan omasta käsihygieniastasi syödessäsi sormin.

JUOMAHUOLTO

Kesäkuumalla etenkin sotaväen jatkuvana vaarana on lämpöhalvaus. Tämä ei ole vitsi. Muistakaa siis juoda tarpeeksi.

Tarjoilijatar kiertelee jatkuvasti tapahtuma-alueella valmiina täyttämään juoma-astianne huovinoluella tai vedellä toiveenne mukaan. Pitäkää siis juoma-astianne alati käsillänne!

Sosiaalitilan vesipistettä käyttää hygieniasyistä vain keittiöhenkilökunta.